Kiitos jos viitsit halata! n_n
*hali* Päivä:
110807
//musiikki: RHCP - By the Way
Saila on täällä taas! n_n
Olin kuulkaas rippileirillä ja tulin maanantaina takaisin. Nyt sitten ajattelin tulla tännekkin leiristäni kertoilemaan.
Siellä oli siis todella hauskaa ja kivaa. Olimme siis jossain Rokuan leirikeskuksessa. Siellä meillä oli kolme taloa majoittumista varten: 2 tyttöjen taloa ja 1 poikien talo. Minä nukuin yhdessä huoneessa Miinan, Niinan ja Saanan kanssa. n_n Meillä oli kyllä erittäin järkevät jutut esim. “ei oo pähkinöitä” ja “rahka on hyvää”. Että joo. 8’’D Päivisin meillä oli yleensä ainakin kaksi kaksoistuntia. Meinasin usein nukahtaa sinne. Vitsi, minua ei koulussakaan ollut koskaan väsyttänyt niin paljon kuin siellä tunneilla. ^__^’’’ Sitten siellä syötiin 5 kertaa päivässä: aamupala, lounas, päiväjuoma, päivällinen ja iltapala. Jei, päiväjuoma oli paras. ; D Ja illalla meillä oli yleensä jotain leikkejä tai sitten muuta iltaohjelmaa. Minusta ne leikitkin oli ihan kivoja, vaikka Miina, Saana ja Niina eivät niistä tykänneet. “Täältä me tulemme poneillamme” ja “iso musta kissa istui ikkunalaudalla” soivat vieläkin päässäni. ^__^ Sitten oli myös sellainen jutska, että jokainen sai oman sydämmen ja siihen laitettiin oma nimi ja se sitten kiersi jokaisella ihmisellä siellä ja siihen piti kirjoittaa jotain positiivista siitä ihmisestä kenen sydän se oli. Älysittekö? n_n’’ No, minulle kirjoitettiin tämmösiä:
- mukava
- kiva
- ; D
- miellyttävän mainio
- rauhallinen kaunis tyttö <3
- kaunis
- kiva
- mukava
- ok
- hiljainen
- soma
- rauhallinen ja mukava :)
- kiva
- rauhallinen, kaunistelija :)
- rauhallinen
- joo
- kiva :D
- mukava
- hiljainen
- kiltti
- kiva
- ihana
- pöö
- ihq
- kiltti ja ihana <3
- ok
- rauhallinen
- jou
- ihana <3
- kiva
- jippa juu
- kiva :)
Ehe, oli pakko kirjoittaa kaikki. 8 D Ja tuo Pekka-sika tuolla on sitten lempinimeni. Älkää kysykö miksi, mutta Niina lisäsi sen sinne jälkeen päin. Mut mut kuten noista huomaa olen aika tämmöinen rauhallinen ja joskus jopa hiljainenkin. Yleensä ystävien seurassa kuitenkin minua ei heti ensimmäiseksi välttämättä voisi hiljaiseksi kuvata. n_n
Muttah siis ihan huippu leiri oli. Olisin voinut olla siellä ehkä pitempäänkin. >_O
Ja muuten sitten tuon leirin innoittamana ja muutenkin olen ryhtynyt kasvissyöjäksi. Siellä siis kävi Animaliasta muutama tyyppi, jotka sitten selitti näitä eläinsuojelu juttuja ja nyt sitten ainakin siis kokeilen kasvissyöntiä. Maitoa ja munia kuitenkin syön, joten olen kai sitten lakto-ovo-vegaani tai jotain?
Mut mut onko tänne eksynyt muita vegaaneja? Mitä mieltä olette kasvissyönnistä ja eläinkokeista ja sellaisista?
Ja ai joo, kävin eilen parturissa. Nyt minulla on otsatukka. n_n Hiukseni ovat väriltään tälläiset ruskeat tai niissä on aika paljon ruskean eri sävyjä. Sitten niitä on leikelty vähän kerroksittain ja pisimmät hiukset ovat melkein olkapäille ulottuvat. Nyt ainakin olen vähän aikaa tyytyväinen tähän tyyliin. n_n
Kertokaa teidän hiuksistanne? Millaiset hiukset haluaisit itsellesi, jos saisit valita ihan millaiset tahansa?
Hih, mutta minä nyt tästä häivyn. 8 D

//musiikki: RHCP - By the Way
Hei vaan! n_n
Porukat oli nyt viikonlopun siellä Kuusamossa. Huoh, saipa olla niiltä vähän aikaa rauhassa. ^__^'' Olin Miinalla yötä ensin perjantaista lauantaihin ja sitten lauantaista sunnuntaihin olinkin mummolassa. Miinalla oli kyllä kivaa, mutta mummolassa oli vähän tylsää. Onneksi sain nukkua siellä huoneessa, jossa oli telkkari, joten sentään aivan kamalan tylsää ei ollut. n_n
Hihi, äiti toi minulle tuliaisiksi käsintehdyn mukin, jossa on joku poron tai hirven kuva. ': D
Mutta mutta hoho, olen tienannut tänään aika hyvin. 7,20e nimittäin. 8 D Ensinnäkin lyötiin Samulin (veljeni) kanssa vetoa onko niitten hotellihuoneessa telkkaria ja olihan siellä, joten sain 20 senttiä. Tämä vedonlyönti tapahtui siis ennen kuin ne lähti sinne Kuusamoon. : D Sitten toiseksi minun runoni oli tämän päivän Kalevassa, joten saan siitä 7e. Aika hyvin siis tienattu. >_O
En ole aikaisemmin Kalevaan runoja lähettänyt, mutta varmaan kannattaisi useamminkin lähettää, kun julkaistusta kirjoituksesta saa siis 7e.
Onko tänne eksyneillä rakkausrunot.fi sivustolla tunnusta? Kävisin mielelläni lukemassa runojanne. n_n Itselläni on siis Flio nimellä ja osoite runoihini löytyy tuolta sivusta.
Mukavaa, kun tänään on ollut aurinkoinen päivä. Tai no aina se ei ole kovin mukavaa, mutta yritin tänään ottaa aurinkoa toppi päällä, koska rippijuhlamekkoni on aika paljastava, niin on aika tyhmän näköistä, kun naama on ruskea ja kädet, mutta kaula on aivan vaalea. u__U Pidän siis yleensä teepaitaa.
Niin, ihan hassua kyllä käyttää mekkoa, kun viimeksi mekkoa pidin varmaan kakkosluokalla. En ole oikein mekko ihmisiä, enkä tykkää hameistakaan, mutta tämä mekko minkä ostin on kiva. Se on väriltään musta ja siinä on kiinni sellaisia mustia helmijuttuja. Sitten laitan sen mekon kanssa valkoiset helmet kaulaan ja käteen ja sitten minulla on vielä valkoiset juhlakengät. *n_n*
Omituista. Olen aika innostunut rippijuhla-asustani. O __o''
Mutta siis rippileiri on 24.-30. päivä tätä kuuta. Jännittää, vaikka kaikki siellä on meidän koulusta. n_n''
Nyt menen hakemaan lisää rusinoita. o/

//musiikki: Laakso - Avara maa
Hellurei!
Jeeeeah, pääsen Miinalle yöksi, kun porukat menee Kuusamoon ensi viikon viikonloppuna! Saatoin mainita siitä jo ehkä aikaisemminkin, mutta välissä oli silleen etten pääsekkään ja nyt sitten kuitenkin pääsen.
Sitä olenkin tänään koko päivän hehkuttanut. *n_n*
Ja hoh, isä aikoo hommata kannettavan tietokoneen ja sitten saatais myös vihdoin laajakaista. Tämä kone joka meillä nyt on on ihan romu ja tässä on vielä käyttöjärjästelmänä (onko se tuon niminen? n_n'') Windows 98. ''8 D
Mutta joo, tänään en ole oikeastaan mitään erityistä tehnyt. Askartelin, olin ulkona ja söin popcorneja. n_n Oli ihan kivaa. Paitsi se ei ollut kivaa, kun Samuli (veljeni) potkaisi jalkapallolla minua päähän. X___x Auts, se sattui.
Mutta minä haluaisin maiharit. ^__^'' Tällä hetkellä minulla ei ole paljon sopivia kenkiä tai oikeastaan minulla on vain yhdet hyvät kengät, minun converset ja niistäkin lähtee pian pohjat irti. Maiharit olisivat aivan ihanat ja ne olisivat myös kestävät. No ehkä nyt kesällä ne olisivat liian kuumat, mutta kuitenkin.. <3
Hei, kertokaa tekin teidän kengistä? 8 D Itse tykkään kengistä todella paljon ja niitä on aina kiva ihan vain katsellakkin kaupassa. n_n
Voi eeei, haluan ihan liikaa kyllä kaikkea. ^__^'' Nytkin nuo maiharit ja sitten digikamera ja se uusi tietokone ja laajakaista ja uusia vaatteita ja levyjä ja mangaa ja ja liikaa kaikkea!
No, mutta saahan sitä aina haluta, mutta kaikkea ei siltä voi saada. >_O
Ööm, minulla oli kyllä jotain muutakin kirjoitettavaa, mutta en enää muista mitä. ''8 D
Juu, joten lopettelempa sitten tähän. n_n
Ja kiitos vielä uusille halaajille! *isohali* ^__^<3

//musiikki: Dir en Grey - Saku
Heij!
En ole vähään aikaan nyt kirjoitellut tänne, mutta nytpä kirjoitan. >_O
Tällä viikolla ei ole kyllä sattunut mitään ihmeellistä. Paitsi tänään sain Laakson Mämmilärock levyn ja Dir en Greyn Withering to death levyn. *n_n* Tilasin ne platta.netistä ja niitä koko iltapäivän kuuntelin ja nytkin kuuntelen. ^___^
Ja tänään on satanut hirveästi vettä. Tai oli silleen tosi hassu sää. Välillä satoi kaatamalla vettä ja sitten taas paistoi aurinko. O __o Heh, veljet ja isä kävivät kalassa. Olivat ihan läpi märkiä, kun sieltä tulivat ja saivat vain yhden ahvenen.
En yhtään nauranu niille. 8 D
Mut arvatkaa mitä? Isä aikoo hommata kanoja. :‘’’D En ymmärrä miksi. Ehdotin, että hommattais hevosia ja isä melkein suostui. O_O Onkohan sillä kuumetta? Ja siis oikeasti se sano, että voitais hommata, mutta olisi kuulemma pitänyt sanoa aikasemmin, niin oltais laitettu pelloille heinää kasvamaan eikä kauraa tai ohraa.
Juu, kyllä sillä on varmasti kuumetta. n_n’’
Tuleeko teidän vanhemmille tuollaisia ihan yllättäviä ideoita tai päähän pinttymiä usein? Jos tulee, niin millaisia? ; D
Huomenna meille tulee yöksi meidän serkkuja. Ihan kiva juttu, mutta se huono puoli siinä on, että minun pitäisi varmaan siivota huonettani. Lattia on ihan täynnä hiuksia. X__x
Ja huaaah, haluun uuden kielen kitaraan! En ole soittanut kitaraa yli kuukauteen, koska yksi kieli on poikki. 8’’< Ehe, kukahan sen katkaisi? En ainakaan minä. 8 D No okei, se meni siinä poikki, kun yritin virittää sitä. Sain juuri uuden kitaranvirittimen ja kun sitten yritin virittää kitaraa, niin POKS! -ja kieli meni poikki. 8’’D
Saila osaa virittää kitaraa. n_n’’
Onko kukaan teistä soittanut kitaraa? Onko yhtään ihmistä tänne eksynyt, joka soittaisi harrastuksekseen tai ihan ammatikseen kitaraa?
Juu, pakko lopettaa nyt. Äiti hermostuu.

//musiikki: RHCP - Hard to Concentrate
Tänään oli ihan kiva päivä. Aamulla tamppasin mattoja. Yyh, silmät on vieläkin täynnä roskaa, mutta siis muuten oli kivaa. n_n’’
Käytettiin Miinan kanssa ensin päivällä meidän koiraa ja illalla sitten Miinan kahta koiraa lenkillä. Hihi, oli aika hauskaa ja juoruiltiin jotain ala-asteen opettajista ja puhuttiin muistakin erittäin kiinnostavista asioista. 8> Nyt illalla siellä oli aivan älyttömästi itikoita ja niitä huidottiin tai no Miina huito ja huito samalla minuakin. U_____u’’ ;---D
Ja isä teki kaivoon veljieni kanssa sellaisen söpön koppijutun. Nyt sieltä saa nostettua vettä. Siinä on sellainen kampi, jota pyöritetään ja sitten sieltä nousee sitä vettä sellaisessa törpössä. Jei. *n_n*
Nyt juon Princess teetä. “Niin usein kuin aurinko laskee, niin usein se myös nousee.” Hoh, näissä teelappujutuissa on näitä mietelauseita.
Taas ne kertoivat totuuden. n___________n’’
Ja ainiin! Tänään tuli kortti Ranskasta. Oo, olisi kyllä ihanaa käydä Ranskassa tai Italiassa tai muussa sellaisessa ihanassa maassa. *n_n* En ole kyllä käynyt edes ikinä ulkomailla. En edes Ruotsissa. ‘:D
Olenko ainoa täällä kävijöistä, joka ei ole käynyt ulkomailla? Ja mitä unelma matkakohteita teillä on?
No, minulla olisi se unelmien unelma ehkä se Japani. 8---D
Hii, pääsen muuten Miinalle viikonlopuksi yöksi sitten, kun porukat lähtee Kuusamoon. \o/
Hoh, siitä tulee kivaa. ;------D
(Ainiin ei saanu tehdä neniä, anteeksi Miina. n_n’’)
Seuraako muuten kukaan täällä kävijöistä CSI:ta tai muita tuollaisia sarjoja, joissa rikoksia ratkotaan? Oi, minä itse olen ihan koukussa tuollaisiin ohjelmiin! On niin kiva yrittää itsekkin miettiä, että kuka olisi syyllinen siihen rikokseen mikä on tapahtunut siinä ja silleen. 8> TV:stä katson myös sitten ainakin Simpsoneita ja Rumaa Bettyäkin tuli katsottua, mutta sehän jäi nytten tauolle. Ja ja sitten kans joitakin tosiTV ohjelmia tai sellaisia selviytymis ohjelmia (kuten esim. Selviytyjät) katson myös. n_n
Niin, minkälaisia ohjelmia te seuraatte?
Nytpä jatkan Esikoisen eli Perillinen -sarjan toisen osan lukemista. n_n

//musiikki: RHCP - Warlocks
Helei! ^__^
En ole nyt kahteen päivään kirjoittanut, kun ei ole oikeastaan tapahtunut mitään. No, ei kyllä tänäänkään hirveästi tapahtunut, mutta kirjoitanpa nyt kuitenkin. n_n
Tämä päivä alkoi vähän tyhmästi. Oltiin suunniteltu Miinan kanssa, että mennään käyttämään meidän koiraa lenkillä. Sanoin siitä äidille, mutta äiti rupesi hirveänä paasaamaan yhtäkkiä, että minunkin pitäisi tehdä jotain töitä kotona, kun en koskaan tee mitään. O_O Kysyin sitten mitä minun pitäisi muka nyt sitten tehdä ja hän sitten käski minun kuoria perunoita. Minä en sitten kuitenkaan ruvennut niitä perunoita kuorimaan, koska minua ärsytti niin kovasti äidin väite siis se, että minä en muka koskaan tee mitään töitä kotona. Minähän teen ainakin kaksi kertaa enemmän hommia entä minun veljeni! D: Lähdin sitten ovet paukkuen kotoa ja otin koiran mukaan. Miina ei sitten päässytkään mukaan, kun Pottu oli saanut nyt omistajan ja se omistaja tulisi hakemaan Pottua jo tänään. Joten kiersin sitten koiran kanssa kahdestaan noin yhden ja puolen tunnin mittaisen lenkin. Kun saavuin kotiin, äiti oli sitten vaihteeksi iloinen siitä, kun olin käynyt koiran kanssa pitkän lenkin, eikä sitten määrännytkään minulle enää hommia.
Äidillä on todella äkilliset mielialan vaihdokset. O_o
Muuten päivä on ollut kiva. Sain postissa eräältä ihmiseltä pienen paketin, jossa oli kirjepapereita, suitsukkeita, pimeässä hohtavia tähtiä, erillaisia papereita ja nauhoja swappailuun ja kaikkea muuta ihanaa. n_n Suitsukkeet olivat aivan erityisen ihania ja tässä poltan juuri persikkan tuoksuista suitsuketta. *n_n*
Tykkäävätkö tänne eksyneet suitsukkeista? >_O
Sitten pääsin käymään myös kaupassa, kun isä meni ostamaan jotain maaleja. Ostin mangaa ja tikkareita. Täällä kaupassa ei kyllä nyt ollut kovin hyvät mangavalikoimat, joten ostin Conanin ja Teiniagentti Lunan, kun oli aivan pakko jotain mangaa saada. n_n''
Rahaa jäi vielä ainakin yhteen mangaan. ^__^
Ää, laitoin viimeksi liian vaikean kysymyksen kirjoitukseeni, kun en itse osaa vastata siihen. Tarkoitan siis tuota: missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua ja mikä on elämäntilanteesi silloin -kysymystä. ''8> Hm, mitäköhän tuohon nyt sanoisin? No, olen silloin 24 vuotias, joten varmaan ehkä opiskelen jotain ja toivottavasti siihen mennessä olen oman kämpän sentään saanut. Siellä kämpässä minulla on sitten eläimiä (ainakin kissa, lisko ja akvaario 8>), joita hoitelen. Ja toivottavasti se asunto on sitten ei-Ylikiimingissä. n_n'' Muuta en osaa hirveästi vastata, kun en edes tiedä minne menen opiskelemaan yläasteen jälkeen ja sellaista. Mut mut eläinlääkäriksi vielä ainakin tällä hetkellä haluaisin. En muista olenko jo maininnut siitä, mutta kuitenkin eläinlääkäriksi. <3
Niin, Pottu on sitten saanut uuden kodin. Toivottavasti sillä on siellä mukavat oltavat. Tulee kyllä ikävä sitä. ;;___;; Se oli niin söpö ja ihana ja hassu pikkuinen pallero. n_n<3
Eikääääh, meillä oli kokonainen rasia vielä eilen jääkaapissa viinirypäleitä ja nyt ne kaikki on syöty ja minä en saanut yhtään! O_O
Äiti ja isä on ihan possuja. >______<
Heh, muuten mitä lempiruokia täällä käyneillä on? Jos on jotain erikoisempaa ruokaa, niin reseptejä? n_n Itse tykkään kalasta. Erityisesti pannulla paistettu hauki on herkkuani. Ja ja äiti on joskus tehnyt jotain broileri-ohra-riisi-persikka-vuokaa (ei se tainnut olla ihan tuon nimistä n_n'') ja se on ollut kyllä todella hyvää myös. <3
Sitten tykkään erityisesti viinirypäleistä, banaanista ja aamupalajuustosta. 8> Ja juomista tee on parasta, erityisesti jäätee. *n_n*
Nyt pitää pian mennä suihkuun, joten lopettelempa tähän. Kiitos kaikille ihanille ihmisille, jotka ovat lähettäneet kommenttia ja kommentoida saa edelleenkin. >_O

//musiikki: Tea - Tytöt tykkää
Moikkelis!
Yäääh, mielestäni hirveä biisi kuuluu, mutta tänään oli ihan kiva ja hauska päivä. ^__^
Heh, äiti sanoi: "Olet sinä kyllä melkoinen Lelumaan Niksu, kun aina vaan niksut", kun aamulla niksuttelin kättäni ruokapöydässä. 8---D Minun käteni kyllä niksuu ihan omituisesti yhdestä kohdasta ja se on hyvin kiintoisa juttu. n_n''
Juu, mutta mutta tänään kävin taas Miinalla ja Sanna eli Margareetta oli siellä myös. 8> Kivaa oli ja Pottu oli ihan hassu. Se joi maitoa ja sen jälkeen näytti kuin se olisi ollut kännissä. 8---D Elikkäs kyllä meillä hauskaa oli. ^__^''
Ja nyt pitäisi jaksaa imuroida, mutta en jaksa, hahaha. :---------D
Mutta hei, yritetäänpäs kirjoittaa jotain järkevää. Kysynpäs vaikka, että mikä olisi sinun hartain toiveesi/unelmasi? Toivottavasti edes joku vastaisi tuohon. Olisi kiva kuulla muiden hartaita toiveita nimittäin. n_n Itselläni on tietenkin paljon niitä perus toiveita: että elämä menisi hyvin, saisin hyvän ammatin ja pysyisin terveenä yms., mutta suurin unelmani olisi kyllä päästä vielä joskus RHCP:n keikalle. Se olisi ihan parasta. *n_n*
Vitsit, tuli yhtäkkiä mieleen, että pitäisi laittaa julisteita seinille. Ne on olleet nyt kauan ihan tyhjillään, kun otin kaikki RHCP julisteet pois viimeksi, kun meillä oli suursiivous. Tai olen minä muutaman kortin laittanut seinälle, jotka ovat postcrossingin kautta tulleet. Sitäkin siis harrastan. Tuota linkkiä klikkaamalla saa siitä lisää tietoa, mutta voin sanoa, että se on sellaista, jossa lähetetään kortteja ympäri maailmaa. ^__^ Olen saanut sen kautta seitsemän korttia ja itse olen vissiin nyt kahdeksan lähettänyt ja maanantaina menee yksi taas postiin. Näistä maista olen saanut kortin: Alankomaat, Brasilia, 2x Portugali, Saksa, Etelä-Afrikka ja Chile. Vau, ei yhtään esim. Yhdysvalloista, vaikka siellä on erityisen paljon tämän harrastajia, kun se on niin iso maa. :o Mutta ihanaa, kun vähän erikoisemmista maista on noita kortteja tullut. Kiva harrastus. n_n
Harrastaako kukaan tänne eksyneistä postcrossingia? Jos harrastaa, niin olisi kiva kuulla mistä maista kortteja on tullut. >_O
Niin eilen muuten puhuin tuosta nukkumis/heräämis jutusta eli siihen vielä palaan. Tänään nimittäin heräsin vasta puoli kymmeneltä ja laitoin nukkumaan jo ehkä ennen puoli yhtä. Ja olisin muuten vielä pitempäänkin nukkunut, mutta äiti rupesi olohuonetta imuroimaan, niin heräsin. Ihan outo tämä minun unirytmini. O__O
Juu, tähän loppuun vielä tälläinen kysymys: missä näet itsesi kymmenen vuoden kuluttua ja mikä on elämäntilanteesi silloin? Itse vastailen vaikka sitten huomenna. n_n
Ja Miinakin voi käydä tänne kommentoimassa. Ei haittaa vaikka tulisikin tyhmää kommenttia. >_O

//musiikki: RHCP - Taste the Pain
Heeeeeeeeei! n_n
Nyt kirjoitus number two eli kaksi. 8---D
Tänään oli kyllä kiva päivä. Kävin pesemässä mummon ikkunoita. Se peseminen ei ollu hirveän kivaa, mutta sain siitä kymmenen euroa. Nyt minulla on kukkarossa 25 euroa eli voisin ostaa mangaa. n_n Joku uusi levykin olisi kyllä kiva ostaa. Viimeksi taisin ostaa Kornin levyn ja siitäkin on jo tosi kauan.
Hei, suositelkaa jotain teidän mielestä hyvää levyä minulle! :--D
Tänään kävin myös Miinan tykönä. Hän on löytänyt orvon kissanpennun! :o Hän risti sen Potaatiksi eli Potuksi, koska se löytyi perunamaalta. >_O Pottu on vasta jotain pari viikkoa, joten se ei olisi edes vielä luovutus ikäinen ja sitä täytyy ruokkia ainakin kolmen tunnin välein. Mutta Pottu on kyllä mielestäni todella söpö ja terhakas pikku pentu. <3
Miina ei ole muuten edes varma voiko pitää Pottua, mutta kyllä hänen äitinsä on jo alkanut vähän lämmetä ehdotukselle, että Pottu jäisi. n_n
Sitten me käytiin nyt illalla Miinan kanssa kirkossa. Siellä oli sellainen pianokonsertti. Oli kyllä hyvä pianisti se. Hoh, sain nyt viimeisen merkin rippikoulukorttiin! Meillä on viikon pituinen leiri sitten joskus heinäkuussa ja meidän piti kerätä sitä varten kaksitoista merkkiä.
Minkälaisia rippikoululeirejä siellä muualla on ollut tai onko joku tänne eksyneistä nyt käymässä rippikoulua? Olisi kiva kuulla. n_n
Mutta on kyllä aivan ihanaa puuhaa tämä lomailu. 8---D Tänään satoi melkein koko päivän vettä, mutta silti aivan ihanaa, kun saa nukkua pitkään, tavata kavereita ja ansaita vähän taskurahaakin. >_O
Ruotsissa ja Norjassa on muuten kuulemma satanut lunta.
...
...
Niin se ilmasto vain lämpenee. 8---D
Joo, mutta on tuo ilmastonmuutos aika vakava asia. En kyllä tiedä, että johtuiko tuo siitä, mutta kuitenkin. Mitä mieltä muut ovat? ^___^
Niin, vielä siitä, että tuon halauslaskurin tuossa päivällä tuohon laitoin. Minua saa sitten halata ja iso kiitos niille, jotka ovat jo halanneet. *isohali takas* n_n